Puutarhalla vietetään yhtä vuoden kiireisintä sesonkia. Olemme alkaneet pakata pääsiäisen yrttejä minttua, rosmariinia, salviaa, basilikaa ja muita maukkaita yrttejä. Yrtit tuoksuvat huumaavilta ja näyttävät kerrassaan upeilta. Olen oikein ylpeä tämän vuoden yrteistä, komeampia kun koskaan! Huomisesta lähtien kuljetukset lähtevät eri puolille Etelä-Suomeen maustamaan pääsiäisen herkkuja.
On meillä muutakin hässäkkää odotettavissa alkavalla viikolla. Perinteinen kesätori-salaattishoppimme aukeaa Länsikeskuksen Citymarketissa. Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat! Lisäksi avaamme vastaavan shopin myös Kupittaan Citymarketissa. Uskon, että asiakkaat vastaanottavat meidät innokkaasti. Raikkaat tuotteet sekä kivat ja palvelevat DeliVerde-tytöt odottavat asiakkaita kummassakin paikassa. Molemmat shopit aukeavat maanantaina.
Ohessa kuva viikonlopun harjoittelusta.
Kiirastorstaina DeliVerde-tytöt hyörivät torin ja salaattishoppien lisäksi myös muualla kuten Paraisten K-supermarketissa ja Nihtisillan uudessa S-marketissa sekä Citymarket Ruoholahdessa.
Lisäksi tuotteita löytyy runsaasti jo tutuksi tulleisssa kaupoissa pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella sekä Salossa ja Sauvossa!
Mukavaa Pääsiäisen odotusta!