Takaisin
Vappu on onnellisesti ohi. Puutarhalla se on varsin kiireistä aikaa. Voisi jopa sanoa kaoottista. Ihmiset tuntuvat heräävän kevääseen viimeistään tuolloin kelistä riippumatta. Myös puutarhan tuoterepertuaari alkaa olla melkoisen mukava – salaattien ja yrttien lisäksi saatavilla on tilliä, varhaisipulia, kyssäkaalia, hunajanaurista ja rucolaa ynnä muuta. Uutta perunaakin!
Makujen runsaus saa tottunenkin maistelijan riemuitsemaan. Jostain syystä kuitenkin uudet perunat saavat todellakin veden kielelle. Keittiömestari Antti Vahteran ohjeen mukaan keitetyt perunat ovat herkkua vailla vertaa, siis perunat kiehuvaan veteen ja 1 ruokalusikallinen merisuolaa litraan vettä. Perunat eivät oikeastaan kaipaa kaverikseen muuta kuin voita. Vaikka onhan vierailu torilla naapurissamme Kalapoikien tiskillä aina vaivan äärti.
Ruohokin alkaa vihertää, tosin ei ihan kunnolla, mutta sen verran, että tyttären hevonen Kake kulkee nuohoten ojan pielet vihreää herkkua nauttien. Kaken myötä meillä ei ole ollut ollenkaan hävikkiä vehnän oraan kanssa, Kake kyllä hoitaa homman. On siis kevät!
Kevät saa yrittämisenkin tuntumaan aina paremmalta ja ikään kuin innostuu aina uudelleen.
Mutta kyllä tämä Suomemme aika Byroklandia on. Mikähän meitä oikein vaivaa, että täytämme maamme ja elämämme säännöksillä? En vastusta missään nimessä säädöksiä sinällään, mutta kyllä tässä aika paljon saa virkamiehiä palvella. En ole ollenkaan vihainen heille, mukavia ihmisiä, jotka tekevät vain työtään.
Alkaa todella tuntua, että kilpailukykymme on tiukilla kaikkien säädösten paineessa. Eräs perjantai sai havahtumaan todellisuuteen. Torilla kierteli terveystarkastaja tekemässä OIVA-tarkastuksia torilla. Sinänsä ihan ok, mutta kun rakkaan torimme infrastruktuuri ei oikein tue näitä säädöksiä. Torille ei ole nimittäin tehty mitään viimeisen 20 vuoden aikana.
Päästyäni puutarhalle oli siellä vieraillut työsuojelupiirin edustaja haastattelemassa työntekijöitä siitä, ovatko he maksaneet jollekulle kotimaassaan työnvälityksestä.
Kuten sanottua en vastusta enkä aristele tarkastuksia, koska pyrimme vilpittömästi toimimaan oikein ja vastuullisesti, mutta aikaa näihin uppoaa…
Se mikä sentään on postitiivista, että yhteistyö eri viranomaistahojen kanssa on rakentavaa ja asiallista tässä lukuisten säädösten viidakossa.
Mutta mikä saa minut todella raivoihini on ammattipätevyyskortti, joka vaaditaan kaikilta, jotka ajavat kuorma-autojamme. Olemmekin useampi henkilö istuneet ko kurssilla 5 päivää hinta 750 euroa/henkilö ja meiltä on kulunut siihen yhteensä 20 työpäivää. Kurssien anti on heppoinen ja mikä hassuinta ennakoivan ajon kurssia lukuun ottamatta osallistuja voi istua vaikka neljä kertaa samalla ensiapukurssilla. Kursseilla on läsnäolopakko, millään muulla ei väliä. Ketähän tämä hyödyttää? Mihinköhän me tätä tarvitsemme kun ajelemme pienillä pakettiautomaisilla kuorma-autoilla omia kevyitä tuotteitamme Turun kaupungin alueella, usein 40 km nopeusrajoitusalueella?
Surkuhupaisinta on, että nyt meidän pitäisi pistää yksi ukrainalainen työntekijämme istumaan kurssilla viisi päivää tämän ymmärtämättä mitään, koska kursseja on vain suomeksi ja ruotsiksi.
Trafin päällikkö ehdotti, että lähettäisimme työntekijän Lappeenrantaan kurssille, koska siellä voi olla venäjänkielisiä kursseja.
Tätä en enää niele vaan tulen kauhean kiukkuiseksi, jollainen en ole luonteeltani ollenkaan…
Rajansa tyhmyydelläkin!
En ole yhtään poliittinen henkilö, mutta olen lähestynyt näillä esimerkeillä eduskuntavaalien voittajia ja toivonut viisautta, realisimia ja nopeita päätöksiä. Peukutetaan yhdessä, että viisautta löytyy näiden ja muiden järjettömien säädösten purkamiseen.
Liisa Lindroth
