Takaisin
Tuore kirja Antti Vahterasta on kuin oppikirja siitä huimasta muutoksesta, joka muutaman lähivuosikymmenen aikana on remontoinut keittiö- ja ravintolamaailman ja -kulttuurin aivan uuteen kuosiin. Markku Heikkilän kirjoittaman kirjan painavin anti on tämän muutoksen kirjaaminen hyvinkin seikkaperäisesti. Antti on tämmöisen tarinan mallikelpoinen päähenkilö. Hän on sitä ikäluokkaa, että on omakohtaisesti kokenut ja elänyt läpi tämän myllerryksen. Eikä vain kokijana, vaan mitä selkeimmin myös tekijänä.
Antin ura alku ulottuu sen verran kauas, että hänen oppipoika-aikanaan ravintolakeittiö oli hierarkkinen maailma, jossa pomokokit pitivät tulokkaat kölvit kurissa ja nuhteessa. Kokki ja eritoten kokkipoika oli työn raataja eikä ammatti ollut erityisen gloorian kirkastama. Palkkakin oli pieni, ahkera tarjoilija pääsi paremmille tienesteille tippien ansiosta. Ajat muuttuivat ja 80-luvulla Antin arvo ja asema kokkina nousivat kohisten. Huima seikkailu oli reilun vuoden pesti Suomen Moskovan suurlähetystössä 80-luvun lopulla. Siellä Antti oppi antamaan arvon punajuurelle ja hapankaalille.
Huippuunsa Antin ammattitaito kehittyi Julian tiimissä 90-luvulla. Tuona aikana Julia oli Turun kiitetyin ruokapaikka, jossa jo oli nähtävillä, mihin ravintolamaailmassa ollaan menossa. Niinpä oli jopa johdonmukaista, että 1992 Julia kruunattiin Gastronomisen seuran ensimmäiseksi Vuoden ravintolaksi. Näihin aikoihin Antti löysi myös itsensä tv-kameroitten edessä Huomenta Suomessa. Vuonna 1995 tuli tosi kova koitos, kun Antti edusti Suomea Bocuse d`Orissa, Suomen kolmantena edustajana. Kirjassa tästä seikkailusta on lavea tarina.
Turun kokki Antti Vahtera on monesti esiintynyt myös näillä DeliVerden sivuilla.
90-luvun loppuun mennessä Antista oli kehkeytynyt yksi maan tunnetuimmista kokeista, mitä osaltaan auttoi se, että 1996 alkoi Antin kirjallinen tuotanto, jossa Visa Nurmi oli vahvasti mukana. Ensin tuli kirja Viikon kahdeksan päivä ja sen jälkeen kymmenkunta muuta. Todellinen läpilyönti kansalliseen julkkismaailmaan tapahtui Antilla, kuten suurimmalle osalle nykyäänkin tunnetuista, kokeista 1999, kun MTV aloitti Kokkisodan.
Kokkisota oli ohjelma, joka teki kokeista julkkiksia, kokkaamisesta ylettömän trendikästä ja ruoasta suositun harrastuksen. Se myös repi alas tietynlaisen fine dining -esiripun näyttäessään, että ihan tavallisista aineksista osaajat tekevät hienoa ruokaa ilman krumeluureja ja kalliita erikoisvälineitä tai vaikeita raaka-aineita. Tämän jälkeen kokki oli lopullisesti raahattu pois keittiön pimennosta eikä Antti kilpakumppaneineen ollut enää sitä mitä ennen.
Yksi suurista – ja surullisimmista – Antin seikkailuista oli Aurajoen rannassa kuutisen vuotta 2000-luvun alussa toiminut ravintola Rocca. Rocca oli ravintolana Turun ylivoimaisesti laadukkain ja pärjäisi nykyisissä 50 parhaan paikan äänestyksissä varmasti kympin sakissa joka vuosi. Ja pärjäisi tänään varmasti ravintolanakin oivallisesti. Mutta 2000-luvun alussa sen päälle lankesi liian monta muttaa. Sen edustama laatubriston tyyli oli tuolloin liian uutta ja suotta sai Rocca hienon ja kalliin ravintolan maineen. Sijainti oli tuolloin väärä, liian kaukana Kauppatorista – mutta tänään samoilla seuduilla pärjää moni laaturavintola.
Roccan jälkeen Antti on erikoistunut tekemään korkean luokan kokkikeikkoja yksityiskeittiöissä, banketeissa, näytöksissä ja messulavoilla. Antilla on koko joukko pitkän uran aikana kiteytyneitä omia reseptejä. Niitä esitellään kirjan lukujen aluissa tarinallisina resepteinä. Joukossa ovat mm. Wallenbergin pihvi, Coeur de filet, parmesaanietanat, graavisilakat – ja ruskea peruskastike. Yhtä jää kaipaamaan. Muutamankin kerran kirjassa kerrotaan yhtenä Antin spesiaalina punajuurilamelli. Sitä ei löydy myöskään mistään Antin monista kirjoista ja kuitenkin juuri punajuureen perehtyminen Moskovassa on kirjan mainioimpia kohtia.
