Olin aikanaan mukana perustamassa Kaffelia. Nyt olen jäänyt pois aktiivisesta hallitustoiminnasta. Ilolla olen kuitenkin seurannut, miten ”vanhat kaverit” vievät hommaa eteenpäin. Tuntuu, että Neitsytperunafestari on saavuttanut vakituisen aseman turkulaisten sydämissä ja kiinnostaa myös kauempaa tulevia. Uusi tapahtumapaikka panimoravintola Koulun pihalla saattaa olla mitä mainioin. Toivottavasti myös säät suosivat. Mielenkiintoista on taas kerran nähdä, minkä turkulaisravintolan joukkue nappaa tänä vuonna Kokataan torilla –kilpailun voiton.
Joka tapauksessa asia on mitä mainioin. Suomalainen laadukas varhaisperuna on herkkua parhaimmillaan. Joka vuosi olen päättämätön, kumpi on parempi herkku neitsytperuna vai tankoparsa. Molemmat niin namia.
Islannin matkalla talvella hurahdimme täysin suunnitteilla olleen Food & Fun Turun pyörteisiin. Nyt olemme sitten mukana yhteistyökumppanina. Eilen Kurun Pekka toi virallisen laatan merkiksi yhteistyökumppanuudesta. Tuntuu aika hienolta! Tästä myöhemmin lisää.[1]
Juhannus on jo ensi viikolla. Mihin tämä kevät hävisi? Puutarhalla on kiirettä ja paljon on ollut mukavaa extrapöhinää. Olemme saaneet paistatella julkisuuden valokeilassa Kauppalehti Optiossa ja TS:n Makujen Saaristossa. Suosittelen. Lisäksi yhteistyö Gastrobar Emon kanssa on ollut mainio kokemus.
Viikonloppuna olemme mukana Kustavin ”matkailumarkkinoilla” yhdessä restaurant Grillin ja monien muiden kanssa.
Ja vielä tekee mieli piipahtaa tulevassa Taste of Helsingissä. Hienoa, että hyvän ruoan ympärillä tapahtuu. Suomen kesä on makoisaa aikaa!